13 Jan 2015

Luxe-olkaimettomat 2 / Luxe strapless 2


Blogin puolella on nyt ollut pientä joulutaukoa. Ensinnäkin kaupan puolella on pitänyt kiirettä ja tokihan sitä piti myös lomailla välissä. Joulun molemmin puolin tehtiin uusia tilaus- ja toimitusmääräennätyksiä, mikä on aivan mahtavaa! Toisekseen, kovin paljon uutta ei ole viime viikkoina tullut, joten ei ole ollut liivejä, joista postailla. Mutta se onneksi korjaantuu jo ihan lähipäivinä, kun kevään ekat bikinit saapuvat. Panachelta tulee nyt ekaa kertaa bandeaubikiniliiviä UK H-kuppikokoon asti, ja ajattelin kokeilla, josko vaikka kuppikoko olisi siinä riittävä. En tällä kuppikoolla ole osannut kuvitellakaan, että pääsisin olkaimettomissa bikineissä auringosta nauttimaan. Mistä kömpelö aasinsilta tähän postaukseen, jossa uusintaesittelyssä Curvy Katen olkaimettomat Luxe-rintaliivit, tällä kertaa olkaimettoman kesätopin alla. Itse Luxe-liivipostauksen voit lukea täältä. Kelithän ei nyt oikein näin minimaalisia kesätoppeja tällä hetkellä suosi, kun pihalla pakkaset paukkuu melkein parissakymmenissä, mutta kyllä se kesä taas tulee ja olen aika mielissäni, että ensi kesänä pääsen käyttämään tätäkin ihanaa toppia. Toppi Vero Moda, rintaliivit Curvy Kate, farkut Very Nice.


Sorry I've been so quiet for a couple of weeks. Not to make any excuses, but the Christmas time was pretty hectic and also there weren't any new styles coming in to post about. But that should change soon as new SS15 styles are closing to their release dates. This week we should receive the new red colourway of Panache Swimwear Britt bikinis and now that their strapless bandeau bikinis have sizes up to H-cups I was hoping to fit into that and hopefully I can review it later. With my size I didn't think I could ever wear a bandeau bikini top or even have a strapless bra & top, but thanks to Curvy Kate and Panache, this summer I'll be showing my shoulders to the sun. I bought this boob tube from Vero Moda sale after I got my Luxe strapless from Curvy Kate. You can read my review on the bra from here. The -20C weather is not exactly for strapless tops, but the summer will come this year too and then I will be able to wear this gorgeous top. Top Vero Moda, strapless Curvy Kate, jeans Very Nice.


Curvy Katen Star in a Bra -mallinetsintäkisa on muuten tänä vuonna ensimmäistä kertaa avoinna ihan kaikille asuinpaikkaan katsomatta, joten jos sinusta olisi alusvaatemalliksi, niin heitäpäs hakemus sisään osoitteessa http://www.starinabra.com mistä löytyy myös lisätietoja.

Star in a Bra, the lingerie model search contest hosted by Curvy Kate, is now open world wide, so if you feel like you should be the next face and figure of Curvy Kate, enter at http://www.starinabra.com where you'll also find more detailed info about the contest.

No comments:

Post a Comment

Tervetuloa mukaan keskusteluun blogissani! Tarkistan kommentit ennen julkaisua. Julkaisen kommentit joko sellaisenaan tai poistan ne, mutta en koskaan muokkaa kommentteja. Kiitos viestistäsi!

I welcome you to join in the conversation and comment on my posts. All messages are moderated, but not modified. Thanks for your message!