18 Mar 2014

Kuulumisia, muistelmia sekä uutuustuotteistakin vähän asiaa

Tapanani ei ole ollut kirjoitella juurikaan arkikuulumisia, mutta nyt ajattelin hieman kertoilla yrittäjän kuulumisia täältä ruudun takaa. Yrittäjyyttä on minulla nyt takana hieman reilu kuutisen vuotta. Ja tätä kuusivuotista taivaltahan juhlistimme Facebookin puolella viime kuussa arvontojen muodossa. Kuusi vuotta on toisaalta pitkä aika, toisaalta tämä on tuntunut todella lyhyeltä. Muistan vieläkin ensimmäisen asiakkaani nimen: Johanna. Hän ei varmaan itse tiedäkään, miten tavallaan tärkeä ja merkityksellinen henkilö hän on minulle, hän on se ensimmäinen asiakas, josta kaikki lähti liikkeelle.

Lumingeriehan aloitti ihan pienesti, työhuoneen nurkasta kotoa käsin, ilman suurta alkurahoitusta tai räjähtävää markkinointibudjettia ja -kampanjaa. Tein kaiken itse, nettisivuista lähtien. Alkuun olin ehkä hieman katkera ja pettynytkin, kun rahoitusta ei yrityksen perustamiseen tullut, vaikka hain sitä useammaltakin taholta. Kuulemma liikeidea oli ihan hullu, ei voinut olla kannattavaa toimintaa eikä verkkokauppaankaan kuulemma kannattanut sijoittaa, kivijalkakauppa olisi pitänyt perustaa. Toisaalta dynaaminen kasvu eli kasvu omalla painollaan on ollut ihan hyväkin; kasvukivut eivät ole olleet niin suuria ja hommassa on pysynyt itse paremmin kärryillä, kun kasvu ei ole ollut niin räjähdysmäinen. Ja vieläkin meillä tehdään lähes kaikki itse, nettisivuista lähtien, nyt tosin useamman hengen voimin, kun alkuun olin aivan yksin.

Kasvun myötä noin kolmisen vuotta sitten muutimme varastomme Ouluun. Kotona alkoivat siinä vaiheessa olla jo sekä työhuone että vähän muutkin huoneet täynnä tavaraa, ja se oikeastaan jo rajoitti kasvua, kun tavaraa ei mahtunut varastoimaan niin paljon, kuin olisi tarvinnut. Oulussa Myyntimiehenkujalla olemme taas viime vuosien aikana kasvaneet sellaisiin mittoihin, että varastotila alkaa jälleen käydä pieneksi. Niinpä tänä keväänä olemmekin alkaneet etsiä isompia tiloja varastoamme varten. Myös muuta pientä sivuprojektia on meneillään, mutta en paljasta niitä vielä sen enempää. Yrittäjän ja myös yrittäjän puolison päivät käyvätkin nykyään varsin pitkiksi, kun kaikkia lankoja pidetään omissa käsissä. Mutta ei saa ymmärtää väärin, teemme tätä ilosta, emme pakon sanelemana. Aina ei malttaisi sieltä työpaikalta lähteä kotiinkaan. Voin sanoa nauttivani työstä. Kasvu näyttäisi kulkevan kolmen vuoden sykleissä, joten saa nähdä, millaisia muutoksia sitten vuosi 2017 tuo tullessaan.

Näistä kevätkiireistä johtuen jätin tällä kertaa Moda-messut väliin. Siksipä ei myöskään ole messupostauksia tänä keväänä blogissani näkynyt. (Kannattaa käydä vilkaisemassa Sophian postauksia Two cakes on a plate-blogissa, sieltä löytyy mm. juttua Moda-messuilta ja pieniä maistiaisia ensi syksyn mallistoista mm. Curvy Katelta, Freyalta jne.) Kuvastoja on kuitenkin selattu hyvin ahkerasti heti vuoden alusta lähtien, kun ensimmäiset syysmallistot saatiin käsiimme. Ja lopulliset päätökset saatiin tehtyä, kun näimme syksyn mallikappaleet livenä. Kiitokset mm. Curvy Katen ja Evedenin edustajille vierailuista luonamme mallistojen kera. Ja koska me emme päässeet messuille, lähettivät Panachelta meille koko malliston esikatseltavaksi ja saimme käydä sen läpi omassa rauhassa täysin kiireettä. Eli vaikka messut jäivät välistä, on kuitenkin kaikki tuotteet nähty lähietäisyydeltä. Voin luvata, että syksyllä on luvassa ainakin upeita punaisia settejä Curvy Katelta ja Parfaitilta, räyhäkkää limenvihreää sporttiliiviä Panachelta sekä ihan uusi kaaritueton sporttiliivimalli, joka perustuu tuohon suosittuun kaarituelliseen Panache Sport-liiviin, syksyyn sopivia tummia jalokivisävyjä mm. violettia sekä tietysti jotain sähäkkää Tutti Rougelta ja paljon paljon muuta.

Freya Pure -imetysliivit saatavana 06/14
alkaen, koot 65-90 D-L (EU)
Tässä vaiheessa kevättä voinen varmaan myös paljastaa kesä-heinäkuun vaihteessa tulevan uuden liivimallin Freyalta: musta, kaarituettu t-paitaimetysliivi Pure. Näitä kaarituellisia imetysliivejä on odotettu ja kyselty, mutta tarjooma kaipaamallamme kokohaitarilla on hyvin vähäistä ja ikävä kyllä monet testaamamme tuotteet ovat olleet meille pettymys, joten vaikka olemme kaarituellisia imetysliivejä löytäneetkin, ei niitä ole voitu ottaa valikoimaamme laatuongelmien takia. Freyan kuitenkin tiedämme laadukkaaksi merkiksi, johon meillä on täysi luotto!

Puressa on pehmeät flexi wire-kaarituet, jossa ei ole ollenkaan metallia. Flexi wire on pehmeämpi kuin metallikaarituki, joten varmasti siten myös turvallisempi imetysliivikäytössä. Muita tuoteuutuuksia tai -paljastuksia minulla ei ole tällä kertaa paljastaa, vaikka tokihan uusia tuotteita meille tulee kuukausittain. Tuo Pure nyt vain on niin pitkään toivottu ja odotettu uutuus, että halusin hieman hehkuttaa siitä jo näin etukäteen.

Puren tuleminen ei ole ainoa uutinen Freyan suunnalta, nimittäin koko Eveden tuoteperhe eli Fauve, Freya, Fantasie ja Elomi vaihtavat mitoituksensa kesällä UK-mitoituksesta EU-mitoitukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että kokomerkinnät muuttuvat kaikissa tuotteissa ja jonkin aikaa mennään päällekäin kahdella mitoituksella, kun varastossa on vielä UK-mitoituksella merkittyjä vanhempia tuotteita sekä uusia EU-mitoitettuja. Tulevassa Puressakin koot on jo merkitty EU-mitoituksella. Jos nyt mietit, että mitä tuo mitoituksen muuttuminen tarkoittaa, niin ns. tuplakirjainkoot jäävät pois ja tilalle tulee tutut aakkoset. Mitoitus, koot tai mallit itsessään eivät muutu mitenkään, vain kokomerkinnät. Tässä vielä kertauksena UK- ja EU-kuppikokojen vastaavuudet:

EU-kuppikoot D E F G H I J K L M N O
UK-kuppikoot D DD E F FF G GG H HH J JJ K

1 comment:

  1. Kiitos kun mainitsit blogini, Mervi! En malta odottaa, että pääsen näkemään mitä olet valinnut syksylle, nyt on tulossa niin mielettömiä settejä ensi kaudelle :) Mukavaa viikkoa sinne Ouluun!

    ReplyDelete

Tervetuloa mukaan keskusteluun blogissani! Tarkistan kommentit ennen julkaisua. Julkaisen kommentit joko sellaisenaan tai poistan ne, mutta en koskaan muokkaa kommentteja. Kiitos viestistäsi!

I welcome you to join in the conversation and comment on my posts. All messages are moderated, but not modified. Thanks for your message!